marraskuu 2005


Kun työntää käden ulos autonikkunasta, käteen vetää.

Vanhemmat basistit väittävät, että joskus 90-luvun alkuvuosina muuan laulava talonmies sai keikkapalkakseen 150 markkaa ja kuusi eriväristä xylitol-jenkkiä.

Tämä faktake toimikoon johdantona seuraavaan: on jälleen koittamassa se aika vuodesta, jolloin todistamme rakastavamme toisiamme ryysäämällä talvipalttoot ja vitutus päällä pitkin stadia tsöpaamassa lahjuksia toinen toisillemme.

Mutta itse ajattelin ilahduttaa rouvaani lahjalla, jossa näkyy ajatus. Joka itse asiassa ei ole mitään muuta kuin ajatusta, eikä koskaan ollutkaan.

Mitähän mahtaisi maksaa saksalainen UMTS-lisenssi nykyään?

Millainen olet tyttöystävänä?

Olet onnistunut sisäistämään tyttöystävän roolin syvimmän olemuksen. Suhtaudut kundiin samoilla periaatteilla kuin tyttökavereihisi – tämä ei saa mitään etuoikeutta hölmöilyyn vain siksi, että sattuu olemaan kaksilahkeinen. Otat hemmon näkemykset huomioon ja myönnät, että hänkin saattaa olla joskus oikeassa. Enimmäkseen teillä onkin hauskaa yhdessä, koska osaat antaa toiselle myös tilaa, etkä romahda pienimmästäkin vastoinkäymisestä. Jos suhde ei pidemmän päälle toimi, pystyt tunnustamaan sen itsellesi ja siirtymään uusille apajille. Etkä katkeroidu yhden luuserin perusteella.

Mukava tietää että olisin tarvittaessa noin näpsäkkä tyttöystävä. Jos vaikka joutuu amerikkalaiseen vankilaan tai jotain.

Tosta sitten meemiä kiertämään. Guys only. Ja vähintään Panu vastaa haasteeseen, eikö vaan.

Juhani Lohikoski on ryhtynyt vetämään oppi-isiensä linjaa.

Hänen bloginsa kommentit ovat moderoituja ja, ylläri ylläri, ikäviä kommentteja ihan vaan ei julkaista. Äijältä näkyy paukut loppuvan ja onhan se nyt inhottavaa, jos omia kantoja oikeasti joutuu puolustamaan. Mitä sitä turhia, kun tietää jo valmiiksi olevansa niin saatanan oikeassa.

Vittu mikä vellihousu.

”…suuressa rakkaudessani et laskenut minua alasti kouluun, vaan vedin jalkoihini valon ja pimeän kuin pitkät kalsarit.”

Lukekaa se toistamiseen:

”…suuressa rakkaudessani et laskenut minua alasti kouluun, vaan vedin jalkoihini valon ja pimeän kuin pitkät kalsarit.”

Ja ettehän tekään voi olla muuta mieltä kuin ”…temaattisesti hallittu, särmikäs kokonaisuus. Se haravoi pontevasti ihmistä, jumalaa, uskoa ja epäilyä. Eikä muuten ole tylsä.”

Siis että ”…temaattisesti hallittu, särmikäs kokonaisuus. Se haravoi pontevasti ihmistä, jumalaa, uskoa ja epäilyä. Eikä muuten ole tylsä.”

Auktoriteettiuskoisena ihmisena olen valmis itse ensimmäisenä myöntämään, että minä tässä olen se, joka on tajunnut ihan kaiken väärin.

Tämmöistä kuulin.

Eräässä oppilaitoksessa, jossa mamuille opetetaan suomea, opetetaan myös työelämätaitoja ja yhteiskuntatietoa. Osana yleistä viisaudenjakamista inkkareille kerrotaan miksi on fiksumpaa mennä siivoamaan tai paistamaan pizzaa, vaikka Kela stikkaisi hynää yhtä hyvin ja näin se menee: aina kun on töissä, on kummassakin kainalossa rahasäkki, jonne kertyy. Toisessa kainalossa on eläke ja toisessa lomarahat.

Lisäksi, ja tämä kuulemma puree kovaa, työssäkäynnistä kertyy luottoa ja kun 15 vuoden päästä tahtoo ostaa lapselle 18-vuotissynttäreiksi auton, lainaa saa, jos työhistoriasta on luottoa kertynyt, mutta jos on tullut makoiltua Kelan siivellä, lainaa ei saa.

Sanoisin, että tämän kaiken sisäistäminen tekisi aika hyvää monelle kantasuomalaisellekin.

Bongattu urheilulla yhteisymmärykseen -tyyppiseltä sivulta osoitteesta Fimu.org:

Poliisit vastaan maahanmuuttajat 28.10. klo 19.30

Seuraava sivu »