tammikuu 2006


Siitä auto. On meinaan peli. Tommonen sen olla pitää eikä mitään homohummeria.

Mainokset

Häpeällinen muisto mainostoimistouraltani: arvatkaa tuleeko mitään, siis yhtään mitään, kun yrittää pelata töiden jälkeen Medal of Honoria poikien kanssa ja kaikki muut ovat ammatiltaan tuotantoaadeita? Arvatkaa kuinka nopsia ja tarkkoja hiirenheiluttajia ne ovat?

Mä en koskaan saanut ammuttua ketään. On se väärin.

Luennon satoa tänään:

Iso rovasti – pitsavorosi

Ananas sanana

Leffa-Taffel

Jonkin verran mielenkiintoisempaakin siis on ollut.

Meidän papukaijat hyppelee kukkapurkeissa.

Dokumenttifilmien kukoistuskausi eikun kukoistaa yhä kukkeammin.

On tää jumalauta hullua.

Mitähän seuraavaksi? Jos mä asennuttaisin kirveen takaraivooni (vähän hei extremeläväri, eikö muka), pääsiskö sillä telkkariin?

Elo ihmisen huolineen murheineen
se on huolia murheita
Vaikka koitamme parhaamme jokainen
olla saatanan urheita

Jokainen tietää ilmiön, jossa yhdellä ihmisellä on toistuvasti samanlaisia ongelmia, eikä se näytä niistä mitään oppivan eikä varsinkaan pääsevän niistä eroon.

Mutta minäpä tiedän mistä se johtuu.

Se johtuu siitä, että koko perkeleen maailma on suunnaton ratkaistavien ongelmien virta. Suurin osa ongelmista ohittaa meidät tosta vaan, koska me osaamme ratkaista ne. Vain aniharva juuttuu alakertaan koska ei osaa käyttää hissiä tai paskantaa housuunsa, koska ei ajoissa ymmärrä mikä onkaan tämä ahdistava paineen tunne alavatsassani.

Sen sijaan heikkoihin puoliimme törmäämme jatkuvasti.

Ja juuri siksi, että ne ovat heikkoja puoliamme.

(Koska en jaksa kuunnella ainaista vinkumista, pistän heti alkuun muutaman, itsessään päivänselvän, faktan, jotta en joutuisi toistelemaan niitä väsymykseen asti kommenttiosastolla. Ja Panu, siitä vaan jos tekee mieli natsitella. Eli: ei, minä en ole ulkomaalaisvastainen. Ei, minä en vastusta monikulttuurisuutta. Vastustan monikulturismi-nimistä poliittista suuntausta, koska se vastustaa arvoja, joita minä pidän tärkeänä.)

Luettavaa.

Seuraava sivu »