huhtikuu 2006


Tallinnan Jaama turg on hurja paikka. Heti aseman takana on tori, joka ei, paitsi kulkukoirien puuttumista, eroa millään tavalla sadoista ja tuhansista satoja ja tuhansia kilometrejä idempänä. Kontrasti viiden minuutin kävelyn päässä olevaan turistikuntoon pulerattuun vanhaan kaupunkiin on kirkuva. Viron sanaa ei kuule, känniläisiä riittää, hiki haisee, kulkuväylät ovat ahtaita ja muutenkin koko Euroopan Unioni on vain kaukainen sana, jotain ilman käytännön merkitystä. Nämä ihmiset eivät ole päässeet muutokseen mukaan ja tuskin haluavatkaan.

Tulee olo, että koko tori aseman vieressä on vain odottamassa päivää, jolloin viimeinen juna Venäjälle lähtee. Silloin se rullataan kokoon ja kuljetetaan sellaisenaan, mummoineen ja kalastusvehkeineen, jonnekin kauas itään.

Minähän olen jossain määrin fiksoitunut toiseen maailmansotaan, enkä liene ainoa suomalaisäijä, jota sama vaivaa.

Vastaan tuli yksinkertainen simppeli tarinan sirpale, villi ja koskettava.

Katsoin elokuvan A bridge too far. Lisälevyllä vanhat ukot muistelevat Operaatio Kauppapuutarhaa ja osaansa siinä ja ukoista eräs kertoi, että melkein ennen kuin oltiin ehditty maahan asti Arnhemissa, puolen Hollannin tytöt juoksivat paikalle dyykkaamaan laskuvarjosilkkiä.

Tämä on oikeasti aika hurja detalji.

Olihan se tietysti tytöiltä melko hyvä arvaus, että sieltä tulee enemmän tai vähemmän liittoutuneita, mutta toisaalta jokainen ymmärtää ison maahanlaskuoperaation miesten olevan hermona ja liipasin herkällä, eikä mitään takeita ole etteikö sotapoika ihan vain kylmästi raiskaisi naista, johon käsiksi pääsee. Ja vaikka hollantilaiset ehkä saattoivatkin luottaa liittoutuneisiin, oli päivän selvää, että kunhan saksalainen saa pelinsä kuntoon, rautaa alkaa sataa maahanlaskujoukkojen niskaan, eikä silloin tahdo olla paikalla.

Yhdestäkin laskuvarjosta kuitenkin tekee aika monta puseroa ja alushametta ja syksyllä -44 saattoi hyvinkin olla kulunut viisi vuotta siitä, kun Hollannissa kukaan oli saanut ainuttakaan uutta, vain itselle tehtyä vaatekappaletta, silkkisestä puhumattakaan.

Ja ennen kaikkea miehitys lienee opettanut tytöt aina välillä katsomaan pyssyä piippuunkin, jos ylipäätään aikoo saada ruokaa pöytään.

Ile väärää hässimässä:
missä häärää veli?

Ilmoittauduin kesäyliopistoon tänään kolmelle kurssille.

Sain kursseista ilmoittautumiskoodit, joiden yhteispituus on 45 numeroa.

Melko hurjaa, kun koko universumissa lienee atomejakaan vain noin 1066. Vielä jos ilmoittautuisin parille kurssille, saisin joka atomille oman tunnistenumeron ja jäisi lukuja ylikin.

Kävin katsomassa seventies-retroa.

Huomasin sen taas: minä pelkään 1900-lukua, oikein pelkäämällä pelkään.

Ennen kaikkea pelkään paraatia pitäviä teini-ikäisiä. Kaikki 1900-luvun hirveydet, joita riitti, alkoivat sillä, että teinit pitivät paraatia. Vallankumoukset, sodat, joukkomurhat, kaikki.

Uusi, kyyninen maailma on parempi kuin se vanha, idealistinen.

Pari sanaa vanhan ammattini tiimoilta.

Perinteisestihän luovat ovat aina olleet sitä mieltä, että mediatoimiston ämmät pitäisi ampua, ja uskokaa pois, meillä on syymme.

Dagmarin gängi ilmeisesti omasta mielestään pistää paremmaksi. Minun silmääni siellä esitellään sirkustemppuja, ei luovia ratkaisuja.

Olen vanha. Tai siis aikuinen. Tai siis en enää nuori.

Joka tapauksessa se on virallista, tällä päivämäärällä.

Tänään roudasin talvivaatematkalaukkuja kellarista ja kiskaisin isointa selkä kiertyneessä asennossa vähän reippaammin. Tuloksena lihakseen sattui ja jouduin venyttelemään sitä.

Tämä on elämäni ensimmäinen kerta, kun minkään nostaminen, vetäminen, kantaminen tai muukaan siirtäminen sattuu selkään millään tavalla.

Lienee siis syytä ruveta raivopäisesti kuntoilemaan ja vahtimaan ruokavaliotaan, jotta vähät, ah niin vähät, jäljellä olevat vuodet tuntuisivat pidemmiltä.

Sekä tietysti on syytä nussia paljon, kun vielä ehtii.

Mikähän siinä on, että kääntäjät sääntöönsä tipahtavat ihan, kun aletaan puhua aseista?

Jokainen kiinnostunut tietää, mistä puhun. Vähän joka ainoassa leffassa menee kiväärit ja haulikot, konekiväärit ja -pistoolit, pistoolit ja revolverit iloisesti sekaisin.

Eikä siinä muuten mitään, mutta kääntäjän perusduunia on tarkistaa termit jostain. Ovatko ne vain kertakaikkiaan niin kaukokaukana aseista, että niille ei tule mieleenkään koko juttu?

Meille (ja teille) punavuorelaisille citypelleille tekee eetvarttia lukea Vauva-lehden keskusteluja.

Siinä maailmankuva avartuu kuulkaa. Otetaan pari maistiaista ketjusta ”Kuvaile typerin ukko, jonka kanssa olet treffeillä ollut”:

Kaikkein kammottavin on varmaan ”Aku Ankka”-mies.
Tuli ekatreffeille mun luo, riisui päällyshousut ja alkoi venyttelemään kalsareissaan. Sitten kaivoi povarista Aku Ankan ja heittäytyi sitä sohvalle lukemaan. Jonkun aikaa luettuaan sanoi, että nyt alkoi panettamaan voitaisko kavuta parvelle. Mä näytin siinä vaiheessa ovea. Hän totesi, että ensin täytyy vetää käteen jos ei kerran saa.


————–

Maksoi leffan ja kun jälkikäteen sitten kauniisti ilmoitin että en halua enää tavata häntä, niin ehdotti että maksasinko luonnossa leffalipun takas.

————

Kuiskas mulle kahvilassa et nyt on jo tippa kullinpäässä ja se riitti mulle, yöks.

———–

25v. mies jonka ÄITI soitti minulle treffiemme jälkeen ja kertoi kuinka”pikku-petri” niin pitää minusta!!! oli pojalta numeron saanut. en kyseistä herraa sen jälkeen halunnut tavata. ja vielä vähemmän hänen äitiään.!

———-

Olin sokkotreffeillä, kävimme kahvilla ja aloin sitten pikaiseen tehdä kotiinlähtöä, oli selvä etten ollut miehestä kiinnostunut. Sanoin sille hienovaraisesti että ei tavata uudelleen. No, kuitenkin mies halusi sitten saattaa mut asemalle, ja siinä kävellessämme miehelle tuli pissahätä. Sanoi että menee tuonne pusikkoon. Sieltä palatessaan miehellä oli kuitenkin housun etumus märkänä, oli päässy pissi lirahtamaan pöksyyn XD Sitten se mies vaan muina miehinä sanoi että tulipa hänelle kuuma (oikeesti oli tosi kylmä ilma) ja otti farkkutakin pois päältä ja sitoi vyötäisilleen essuksi. Eli se takkiosa eteenpäin… Mulla oli naurussa pitelemistä!! :))))

————-

Ja tämä sitten oli taas vaihteeksi minulta kommentti suureen markkina-arvokeskusteluun ja varsinkin sen siihen haaraan, jossa väitetään, että your average ATM on mitä kelvollisinta kumppaniainesta, jota pahat, pahat naiset sortavat.

Edit: mainittu ketju löytyy täältä, kiitos muistutuksesta theb.

Akateeminen sivistys on kuulkaa hienoa. Ihan saatanan hienoa.

Mä tossa hiljan yhdessä esseessä tulin vähän kuitanneeksi muutamasta jutusta. Kas kun käytännön viestintää raataneena tiedän jotain reaalisesti olemassaolevasta viidakosta ja siitä, miten se suhtautuu oppikirjojen platonilaiseen todellisuuteen.

Totesin siis esseen konkluusiossa, että tutkimus näyttää enemmänkin kuvaavan sitä, mitä menestyneet organisaatiot tekevät oikein, kuin vastaavan siihen, miten huonosti pärjäävä organisaatio saataisiin pärjäämään hyvin.

Ja kurssipalautteessa tuli proffalta tämmöinen kuitti: Jäin kaipaamaan sitä synteesiä, jota peräänkuulutit ja johon Sinulla mitä ilmeisemmin olisi hyvät mahdollisuudet.

Ei paljon sievemmin voi sanoa, että kantsis poika vähän miettiä mitä menee puhumaan. Mutta mä kyllä tiesinkin tämän ja oikeasti menin murjaisemaan vain siksi, että olin ihan kusessa sen esseen kanssa ja jostain piti saada liuskat täyteen.

Seuraava sivu »