Tietänette Käsikirja-sivuston?

Se on niin hienoa settiä, että oli ihan pakko tilata niiden viikottainen uutiskirje, jossa kerrotaan mm.

”Monesti kun soitin naiselle jos olin
kiinnostunut, hän ei vastannut puhelimeen?

Ajattelin, että hän ei ollut kiinnostunut minusta

Joskus kun olin menossa naisen kanssa
sänkyyn, nainen kerkesi matkalla sanomaan,
että ”Me ei sitten harrasteta seksiä tänä iltana”

Ajattelin siinä vaiheessa, että hän ei halunnut
harrastaa seksiä kanssani, että hän ei ollut
kiinnostunut minusta sillä tavalla

Joskus lähestyin naista ravintolassa ja
hänen vastauksensa oli erittäin ylimielinen

Ajattelin siinä vaiheessa, että hän ei ole
kiinnostunut minusta

Mutta mielenkiintoinen kohta tulee nyt

Kaikki yllä mainitut asiat kertovat, että
nainen on kiinnostunut sinusta

Okei, ymmärrän jos menit sekaisin

Mutta katsotaanpa asiaa vähän syvemmältä?

Ensimmäiseksi on ymmärrettävä,
että naiset eivät ole loogisia olentoja

He eivät näytä tai sano kiinnostustaan
suoraan elleivät he ole TODELLA,
TODELLA IHASTUNEITA

Oletko esimerkiksi huomannut kuinka
nainen on valittanut, kuinka joku tyyppi
on ihan idiootti häntä kohtaan

Nainen on valittanut, kuinka tyyppi
tekee sitä tai tätä hänelle

Ja olet myöhemmin nähnyt kun hän
suudellut tämän tyypin kanssa kiihkeästi

Tai juoksee tämän tyypin perässä

Tai soittelee tälle tyypille

Hetkinen, nyt ei joku käy tässä asiassa
oikein järkeen

Tervetuloa maailmaan naisten kanssa

Olen havainnut, että naiset puhuvat
monesti toista ja tekevät aivan toista

Ja olen oppinut katsomaan naisen
käyttäytymistä, enkä välitä heidän puheistaan
juuri mitään

Nimittäin jos nainen sanoo sinulle,
että ”Me ei harrasteta seksiä tänään”

Se ei tarkoita, että hän ei halua harrastaa
seksiä tänään kanssasi

Itse asiassa se tarkoittaa, että ”Hän
ajattelee harrastavansa seksiä sinun
kanssasi juuri sillä hetkellä”

Ja hän vain jarruttaa itseään

Eli hän on kiinnostunut harrastamaan
seksiä sinun kanssasi

Toiseksi jos nainen ei vastaa sinulle
puhelimeen

Se ei tarkoita, että ”Hän ei ole kiinnostunut
sinusta”

Itse asiassa hän leikkii vaikeasti tavoiteltavaa
ja katsoo, kuinka kiinnostunut sinä olet hänestä

… missä ainakin minun mielestäni sanotaan, että ylipäätään naiset eivät koskaan anna pakkeja, koska kaikki konkreettinen pakinantaminen oikeasti tarkoittaa piparintyrkyttämistä.

Vaan eipä siinä kaikki. Muuan huippukonsultti (mitä se sitten tarkoittakaan) järjestää aiheesta myös seminaarin. Hinta ei ole kuin hikiset 790 erggiä, mikä on tietysti tappavan halpa hinta kaikesta siitä hienosta, mitä tarjolla on. Huippukonsultti tarjoaa myös yritysvalmennusta, enkä voi kuin hämmästellä onneani, kun tarjolla on seuraavaa:

Yrityksille kehitetty korkealaatuinen huippukonsultointi auttaa sinua kasvattamaan yrityksesi liikevaihtoa tai tulosta huomattavasti, joka kasvattaa kokonaisuudessaan yrityksesi vaurautta. Konsultointiohjelma on rakennettu yksityiskohtaisesti yrittäjille, yritysten johdossa ja esimiestehtävissä oleville, joka ovat suoranaisesti tekemisissä yrityksen talouden, menestyksen, myynnin, markkinoinnin, liikevaihdon tai tuloksen kasvattamisen kanssa. Konsulttimme opettavat menestyksen ja saavuttamisen takana olevan psykologian, joka antaa yrityksellesi lopulliset ratkaisut jopa moninkertaistaa yrityksen vaurautta ja menestymistä suomen ja ulkomaan markkinoilla.

Miettikää tätä ankarasti.

Advertisements