joulukuu 2006


Aiemminkin mainitut paavinkannattajat ovat kirjoittaneet avioliitosta. Syystä tai toisesta sitä postausta ei pääse kommentoimaan, joten käynnistän täällä yritykseni dialogiksi, jos tätä nyt voi sellaiseksi kutsua; säädytöntä rääppimistähän tässä luvassa on.

Ihan ensimmäiseksi on sanottava, että kumma kyllä mainittu teksti muistutti minua vanhasta mainosvesselin ammatistani, tarkemmin sanottuna erään vanhan ja suuren monikansallisen kuluttajatuotejätin strategiapapereista. Jotenkin hyvin samanlaisella tavalla syvän latteaa ja kaikesta elämästä irtaantunutta tekstiä, joka liihottelee aivan omissa abstrakteissa sfääreissään.

Oletan tämän johtuvan siitä, että joku vitun paavi nyt ihan oikeasti ei voikaan ymmärtää jostain avioliitosta yhtään mitään, vaan se jo määritelmän mukaan puhuu läpiä päähänsä asiasta, josta ei mitään tajua, ja lienee käppänä myös kateellinen, kun toiset saavat kuksia ja kasvatella kakaroitaan.

Varsinainen pointtini on kuitenkin paljon suoraviivaisempi: mahtaakohan katolinen kirkko myöntää raiskauksen avioliitossa mahdolliseksi ja mikäli, riittääkö se jonkin skolastisen tempun kautta perusteeksi purkaa liitto? Kuka tietää, voisi kertoa.

Jos olisi hyvin viisas hevonen, niin viisas, että se melkein osaisi puhua, ja sille menisi tarjoamaan palan tuoretta leipää, niin hamuaisi se hevonen sen leipäpalan huulillaan kädeltä ja saisi sen suuhunsa, mutta sitten se varmaan sanoisi jotain.

Varmaan se sanoisi, että HVÄÄ. Niin sanoisi se hevonen.

Sinne visailemaan.

17/20 kuulkaa. Kelatkaa. Mä oon guru, mä oon seuraava paavi!

Pikkaisen tuli fibaa noissa synnittömän sikiämisen jutuissa, mut hei, vasta sitten kun mä olen jo paavi, musta tulee erehtymätön, eikä sekään mennyt ihan nappiin että mitä tapahtuu jos ei usko kun paavi komentaa.

Teidät on kaikki haastettu, kaikki. Pistäkää muuten piruuksissanne tuloksenne sinne kommenttilootaan (ja tietysti jos kellä on jotain sanottavaa amerikkalaisista papeista ja pikkupojista, niin ainahan sitä tulosta voi vähän maustaa omilla jutuilla).

Tämän postauksen otsikko voisi yhtä hyvin, paremminkin, olla ”Lennart Meri: Hopeanvalkea”, ellen olisi jo käyttänyt sitä aiemmin sietämättömiin pikkunäppäryyksiin.

Pyhinä kas on ollut aikaa lukea ja jotain aukeni lukiessa.

Olen aina, näin kai voi sanoa, ja kun luette eteenpäin, jaatte epätietoisuuteni senkin sanan merkityksestä, ihmetellyt mikä minua oikeastaan koskettaa, kun Viron rannikko piirtyy sumusta esiin.

Nyt sen tiedän: kun Viron rannikko piirtyy esiin, minä muistan. Muistan, että tätä merta on seilattu ennenkin ja näitä rantoja ovat katselleet muutkin.

Lahtien mies minussa kuiskii jotain, jostain. Kaukaa.

————-

Kailbroiva kysymys: hakkaisitko ikänsä päähän tulleesta veneestä polttopuita?

Toivotan osaltani.

Kiitän myös.

Erityisen mieltäkohottavaa on ollut tavata väkeä in carne. Tämä saattaa olla kauniin ystävyyden alku.

Miehenne poistuu maailmalle eikä luultavasti ole linjoilla ennen Tapanin iltaa.

Onko kynttilänjalat puhdistettu, hä?

Syyllisty!

Nimimerkki Gary Brecher, joka kirjoittaa nimimerkillä War Nerd, laittaa tapansa mukaan asiat järjestykseen.

Suosittelen lukemaan. Virkistävän todellisuudentajuinen teksti.

Oikeastihan asia on niin, että nyt, kun Kyprokseen liittyvät asiat on toistaiseksi jätetty sikseen, Turkki pääsee oikeasti neuvottelemaan asioista ilman, että kaikenlaiset inisevät pikkukansat vaivaavat mitättömillä huolillaan Brysselin ja Ankaran (tiesittekö, että Turkissa tehdään Ankara-nimistä viskiä? En ole maistanut, mutta oletan kokemuksen olevan tyrmäävä.) tärkeitä ja yleviä kansanjohtajia.

Tästä vittuuntuneena laitoin Alexander Stubbille sähköpostia:

Hei Alex,

kenties osaat vastata mieltäni painavaan kysymykseen Turkin jäsenyysneuvotteluista:

mitä ihmettä Turkin pitää tehdä tai jättää tekemättä, jotta neuvottelut oikeasti katkaistaisiin?

Näetkö neuvotteluprosessissa lainkaan niin suuria kysymyksiä (konkreettisia sellaisia), että Unioni oikeasti löisi hanskat tiskiin?

Tausta kysymykselle on tietysti, että viimeisimmän stuntin jälkeen Turkkia lähinnä on vähän toruttu ja muodon vuoksi lakattu juttelemasta joistakin aiheista, mutta prosessia itseään ei ole laitettu jäihin.

Mikäli sinulle sopii, julkaisen mahdollisen vastauksesi blogissani osoitteessa junakohtaus.blogspot.com

Ystävällisin terveisin

XXXX
Helsinki

Iso käsi Allulle vastauksen ripeydestä, koska europarlamentaarikolla on muutakin hommaa kuin vastailla näsäviisaille bloggaajille, mutta tää ukkohan vastasi päivän sisällä. Muuta kivaa sanottavaa ei sitten olekaan:

Moi XXXX,

Kiitos erinomaisesti muotoillusta kysymyksestäsi.

Hommahan toimii niin, että jäsenyysneuvotteluissa on yhteensä 35 neuvottelulukua, joista neuvotellaan. Mikäli hakijamaa ei onnistu täyttämään velvoitteitaan, voidaan neuvottelut relevanttien lukujen osalta jättää avaamatta. Komissio on juuri Olli Rehnin johdolla näin Turkin osalta suositellutkin yhteensä 8:n neuvotteluluvun kohdalla (jotkut oisivat tyytyneet 3:een, toiset ehdottivat 17:sta). Ks lisää (kohdassa 2):
http://europa.eu/rapid/pressReleasesAction.do?reference=IP/06/1652&format=HTML&aged=0&language=EN&guiLanguage=en

Toisin sanoen ei voi puhua vain torumisesta.

Jäsenyys edellyttää velvoitteiden täyttämistä kaikissa neuvotteluluvuissa. Kääntäen: Turkista ei voi tulla jäsentä ennen kuin kaikkien neuvottelulukujen velvoitteet on täytetty.

Loppu on sitten neuvottelutaktiikkaa (ks videoblogini neuvottelukuvioista http://www.alexstubb.com/fi/index.php?trg=diary&id=704). Saavutettaisiinko hanskat tiskiin heittämällä mitään. Tuskinpa. On hyvä jatkaa työtä niiltä osin kuin edistystä on tapahtunut. Miksi sitten kannattaa yrittää? Uskallan suositella taannoista kolumiani Apussa:
http://www.alexstubb.com/fi/index.php?trg=publication&id=12&item=115

Toki vastaukseni voi blogiin laittaa, mikäli katsot sen sopivan blogin profiiliin.

T, Alex


Taisin jo joskus aiemmin sanoa, että Kokoomus on palannut juurilleen myymään maata Saksan keisarille oikeudesta käyttää hassua hattua juhlapäivinä.

————

Lisäys: kävin lukemassa (vasta nyt, myönnän) Stubbin suositteleman kolumnin ja bongasin sieltä seuraavan:

Kaikilla keskustelijoilla on vastuu. Tärkeintä tässä vaiheessa on välttää kansan kiihottamista ja faktojen vääristelyä. Puheet kiihko-islamista, katastrofaalisista seurauksista ja hurjista kustannuksista eivät edistä kenenkään asiaa.

Tasan vittu edistää. Tässä jos missä on kansankiihotuksen paikka.

Kaikille erikseen ja jokaiselle yhdessä: suuret kiitokset illasta.

Teitte minulle enemmän hyvää kuin tiedättekään. On säkenöivä tunne huomata olevansa luonteva ja arvostettu osa yhteisöä.

Kuka tunnistaa otsikon, tietää mistä puhun. Vinkki: Spagettivatikaani.

Kommunistit ja anarkistit taistelivat samalla puolella.

Tosin keskenään.

Seuraava sivu »