Toukokuu 2007


Koska minulla ei juuri nyt ole mitään sanottavaa mistään, ilahdutan päiväänne uuden, söpömmän linjan seuraavalla instanssilla. Herrasväki on hyvä.

Alempana kerroin tapahtuneesta väärinkäsityksestä. Sitä selvitellessä kävi ilmi, että itse asiassa kyse oli puhtaasti omasta tolloudestani eikä oikeastaan niinkään mistään väärinkäsityksestä sanan varsinaisessa merkityksessä.

Asia itsessään on suuri vain sille hyvin pienelle joukolle, jota se koskee, ja ulkopuolisen tarkkailijan mielestä epäilemättä lähinnä banaali insidentti, mutta en siltikään aio valaista teitä detaljeilla.

Tämä kaikki on kuitenkin vain introa. Tapahtuneen innoittamana (huono sana tähän) olen viettänyt muutaman hyvin mietteliään päivän saamatta sen suurempaa valmista aikaan. Huomaan elämäni tarvitsevan muutosta, mutta mitä?

Siinäpä kysymys.

Olisinko, enkö.
Tietänenkö?

Minulla, kuten nykyisin kaikilla, on puhelimessani kalenteri, joka on synkronissa työpaikan tuotantojärjestelmän kalenteriin. Kalenteritapahtumat ovat oletusarvoisesti julkisia kaikille työntekijöille.

Olen menossa Kansallisteatteriin katsomaan näytelmää nimeltä Puhdistus. Arvatkaa mitä kirjasin kalenteriin tapahtuman otsikoksi?

Aivan.

Kansallinen puhdistus.

Jos haluaisi kiusata pienempiään, voisi ryhtyä arkkitehdiksi.

Ajatelkaa miten Aalto on hykerrellyt kun se on ajatellut, että nyt ne sitten saavat katsella Finlandia-taloa vielä vuosikymmenet, kun minä olen jo aikaa vainaa. Hahaa!

Ah, mikä olisikaan riemukkaampaa kuin ensimmäisenä kesäpäivänä tehdä rästitöitä käsistä pois.

Onneksi sentään opettelin tossa vähäsen heiluttamaan Flashia ihan ominpäin, ettei kaikkea tarvitse kierrättää tuotantovoiman kautta. Olisi pitänyt tehdä ajat sitten. Musta tulee kuulkaa vielä sellainen tuotanto-AD että oksat pois.

Näyn taas vaihteeksi olevan päivittävällä tuulella.

Boots’in savinaamion savi on jumalattoman komean sinivihreää. Mä oikeastaan tahtoisin lähteä ulos tän näköisenä.

Via T.

Pietari, joka ei oikeastaan ole Venäjää, ei oikeastaan ole Venäjää. Parhaiten se näkyy siinä, että pietarilaisessa iltabaarissa ei näe pöytään tilattuja votkakarahveja, vaan jengi juo, tosin kiitettävän reippaasti, lantrattua viinaa.

Moskovassa puolestaan zakuskan käsite on venytetty äärimmilleen. Vielä kymmenisen vuotta sitten viinan kanssa tuli nauttia oikeaa suolapalaa, viitisen vuotta sitten alkoi mehulasi vieressä välttää ja tällä hetkellä mennään sitruunaviipaleessa.

Käpälääni osui niinkin hilpeä opus kuin Gestapon historia. Siitä selvisi kaikenlaista mielenkiintoista, kuten että on varsin kyseenalaista oliko laitoksella varsinaista organisaatiota lainkaan.

Piti kuitenkin kertomani, että moisten kirjojen lukeminen voi tuottaa inhottavia yllätyksiä. En mene millään muotoa muroiksi siitä, jos luen Einsatzgruppe B:n murhanneen sillä ja sillä sektorilla sinä ja sinä aikavälinä niin ja niin monta kymmentä tuhatta ihmistä, mutta kuvio muuttuu tyystin, kun varoittamatta silmille pongahtaa aito silminnäkijäkertomus verilöylyn tapahtumapaikalta.

En aio pilata päiväänne yksityiskohdilla. Riittää, kun minä ne vahingossa luin.

Seuraava sivu »