Valtion poikakoulun käyneet veljet ovat toistuvasti raportoineet kohtaamisistaan kansan syvien rivien kanssa kertoen mitä ihmeellisimpiä tarinoita siitä, miten suuria tolvanoita periaatteessa jo aikuisiin miehiin mahtuu joukkoon.

Enkat kiskaisee kuitenkin reservin tiedotusupseeri Jaakko Salmela, jonka välittämän epäilemättä paikkansapitävän tiedon mukaan suurin osa sälleistä pitää kädestä pitäen opettaa mm. peseytymään ja tietämään onko pipi vai ei.

Huomaan suhtautuvani asiaan suurella hämmennyksellä.

Toisaalta jos ei ole armeijaikään mennessä oppinut itse tsekkaamaan ovatko kalsarit puhtaat vai likaiset, on todellakin korkea aika jonkun puuttua asiaan, mutta sitten taas toisaalta, ja se on iso toisaalta.

Nimittäin itsehän olen sitä mieltä, että kansalaisen perustaitoihin kuuluu osata käyttää ompelukonetta, moottorisahaa ja rynnäkkökivääriä, mutta vain viimeinen näistä kuuluu sotaväelle.  Demokratiassa armeijalla ei pitäisi olla yhtään mitään muuta jobia kuin maanpuolustus. Ei mitään, ei koskaan.

Via.

Mainokset