helmikuu 2010


Kuten jokin osa lukijoistani tietää, asun mäen päällä olevan mäen päällä, ja sekin mäki on mäen päällä.

Tästä seuraa mm. että päädyn aina silloin tällöin kantelemaan mummojen kauppakasseja tai auttamaan lastenvaunuja portaiden liuskaa ylös, mutta seuraa siitä muutakin.

Nimittäin jokin osa kelvottomista hampuuseista ja hulttioista ei ymmärrä parkkipaikan ja pihan eroa, mitä ei pidä ihmetellä, koska kyse on kuitenkin henkilöautoilijoista, ja mehän tiedämme että kun gummi eristää maasta ja pelti taivaasta, ihminen menee vähän sekaisin eikä oikein osaa ajatella kuin itseään.

Muuan sankari seisottaa pikku kinneriään pihalla ihan sääntöönsä eikä edes juuri aja sillä mihinkään. Tällä hetkellä auton päällä on lunta ehkä 40 senttiä ja ympärillä noin metrin valli. Odotan suurella innolla viikonlopuksi luvattua suojaa ja toivon, että sen jälkeen pakastaa.

Se jätkä ei nimittäin aja siitä mihinkään ennen pääsiäistä, jos silloinkaan.

Kuten kaikki tietävät, olen paatunut hippi ja kommunisti ja käytän enimmän aikani pitkätukkailuun porvarille nauraen. Häpäisen myös mielelläni lottia ja suomenhevosia, noita sotiemme liian vähälle huomiolle jääneitä hiljaisia puurtajia.

Aloin tässä pohdiskella muuatta juttua oikeistolaisesta sankarinpalvonnasta, siitä samasta jonka mukaan Vanjoelle pitää antaa alennusta sakoista kun se on sentään Nokialla johtaja, tiedätte kyllä.

Nimittäin jos me nyt ajatellaan ihan ilmeisintä ja sikäli banaaleinta esimerkkiä eli Esa-Pekka Salosta, niin toki siinä on lahjakas sälli ja se on saanut tehdä vähän helvetisti duunia ennen kuin siitä tuli Esa-Pekka Salonen, mutta arvatkaas mitä? Noinkohan siitä olisi koskaan tullut kyläpelimannia kummempaa ilman suomalaista musiikkiopistojärjestelmää, joka taas on kommunismia jos mikä.

Kuten jokainen ymmärtää itsekin, tämä sama huomio on sovitettavissa lähes mille elämänalueelle tahansa.

Kuten tapani on, käväisin  Tallinnassa, ja kuten tapani Tallinnassa on, kiertelin muutaman kirpparin etsimässä neuvostoaikaisia lasiesineitä. Juttu nimittäin on niin, että niillä on siellä kaiket paikat täynnä ihan helvetin hyvältä näyttävää lasitavaraa, jota ne eivät itse pidä minään, koska, no niin, sitä on kaikki paikat täynnä ja lisäksi se on vielä sitä neuvostoa.

Ostin mm. pari kolme melko uskomattoman räyhää maitolasista lampunkupua, joista scifein ilokseni sopii kylppärini lampunkuupan jengoihin ja joista suurimman aion ripustaa olohuoneeni kattoon.

Suurin oli ostaessani hyvin likainen. Äidyimme matkaseuran kanssa miettimään että hemmetti, tota kun hankaa puhtaaksi voi henki ilmestyä.

Täytyy toivoa, että ei. Jos neuvostoteollisuus on onnistunut puhaltamaan lamppuun hengen, minä en sitä tyyppiä tahdo tavata. Menet sanomaan sille, että kämppä Tallinnasta olisi kiva kesämökki, niin se on jo valloittanut koko Baltian ja heittää sulle Toompealta jonkin palatsin että voit ruveta kuvernööriksi, tai toivot loistoautoa, niin se häätää 200 000 ihmistä kotoaan ja perustaa niiden maille Uudenmaan kokoisen autokombinaatin.  Levätessään se siirtää parin joen uomat jostain jonnekin ja leirittää kaikki, joista tietää että mä en pidä, ja niiden sukulaiset myös. Päälle se soittaa torvisoittoa ja vetää lipun salkoon ja ihmettelee mitä väki valittaa, kun on sentään lippu salossa ja aamufanfaari.

Niistä kirppareista on sitten turha kysyä vinkkejä.  En kerro. Et sinäkään kerro missä ovat parhaat suppispaikkasi teidän lähimetsässä.

Lienette törmänneet tähän uutiseen?

Tajusin juuri jotain. Luontohan on kaoottinen, ruma, vihamielinen, epäsiisti ja muutenkin kaikin tavoin vittumainen ympäristö. Ei sitä voikaan arvostaa kukaan, joka pyörii siellä kaikki päivät. Ihan selvä juttu, että sellainen alkaa nähdä luonnon vihollisena, jota täytyy hallita.

Oikeastaan vain kunnon pullamössö kaupunginpelle osaa oikeasti arvostaa luontoa, koska vain sillä on siihen varaa.

Olenkohan ainoa, jonka mielestä suomalaisten haja-asutusalueiden polttopuutrokausrumba muistuttaa kummasti Tyynenmeren skärgårdareiden kula-vaihtoa?

Nimittäin se trokaaminen ei ole alkanut mistään eikä se tule loppumaan mihinkään ja se pitää maailmaa pystyssä. Että mitat ovat epämääräiset ja vaihdon väline voi olla ihan mitä tahansa rahasta viinan kautta moottorisahalla veistettyyn karhuun ja hinnoittelu todellakin menee pärstän mukaan, on juuri kuten olla pitää ja antaa osallisille sekä syvää tyydytystä että vankan mahdollisuuden rakentaa identiteettiään ja sosiaalista ympäristöään.

Edit eli tästä on syytä jatkaa vähän: mikäli lainkaan olen ymmärtänyt lukemaani oikein, saarelaisten uskomusjärjestelmässä esi-isät pitävät meren kalaisana, maan satoisana,  ja kula-vaihto on kaiken muun ohella myös esi-isille rupattelemista. Suomen ilmastossa polttopuut ovat täysin vastaava elämisen välttämätön ja välitön edellytys.

En oikeastaan pysty kuvittelemaan maailmasta yhtäkään niin isoa staraaa, ettei se muutamassa viikossa hukkuisi Helsinkiin kokonaan.

Jos esim. Madonna hankkisi itselleen kesämökin vaikkapa Bulevardin päästä niistä uudemmista valkoisista, menisi noin kaksi viikkoa kun ketään ei enää kiinnostaisi että siinä se taas lämpsii verkkareissaan ässämarkettiin ostamaan kahvia ja ruispaloja tai poikkeaa Chicosissa heittämässä hampurilaisen nassuun.

Toi jälkimmäinen sitä paitsi tekisi sillekin ämmänkääkälle hyvää.

Kävin eilen Korjaamolla tsekkaamassa Apocalyptican.

Bändistä ei enempää, koska hyvä on hyvää ja jne, mutta jotain siitäkin tuli mieleen.

Nimittäin ja nimittäin. Suomalainen musiikkiikasvatusjärjestelmä on maailmanluokan suursaavutus. Enpä usko että koko bändi olisi voinut missään muualla syntyä.

Ihan joka pelimanni ei nimittäin seisaaltaan komenna selloa ja samaan aikaan moshaa*) mennessään.

Seuraava sivu »