Jostain syystä joka ainoa kapakassa tapaamani muslimi on aina tahtonut tuopin ääressä jaaritella jumalasta ja käännyttää minua. En tiedä millä aistilla pojat tunnistavat jumaluusopillisen kiinnostukseni, mutta näin se kuitenkin on tähän mennessä käynyt.

Koska en pääsääntöisesti mene baariin pohtimaan korkeampia asioita, olen kehittänyt muutaman riittävän selkeän vastauksen keskustelua tappamaan ja mahdollistamaan muista asioista jatkamisen.

Ensinnäkin sanon heille olevani kristitty, koska kukaan ei tule hullua hurskaammaksi siitä, jos yritän jollekin puskamuslimille selittää mitä näistä asioista oikeasti ajattelen, ja toisaalta se on tottakin. Olen suunnilleen saman verran kristitty kuin maailman muslimien enemmistö on muslimeita.

Toiseksi sanon, että ei, en usko Muhammadin olleen jumalan lähettiläs (tätä en tosin neuvo ketään tekemään perässä), koska jos uskoisin niin, olisinkin jo muslimi, mutta en ole, koska ks. yllä.

Viimeiseksi joudutaan yleensä käymään läpi pyhä kolminaisuus. Jokainen asiaan perehtynyt tietää minkä kokoluokan miina se keskustelunaiheena on, mutta tästäkin selvitään: ei, ei ole kolmea jumalaa vaan ainoastaan yksi; voihan vesikin olla höyryä, nestettä ja jäätä.

Luultavasti suurin osa teistä ei oikeastaan tajua mitä edellisessä sanottiin, mutta omasta mielestäni sain asian siinä aika näpsäkästi pakettiin, ja sitten voidaan ottaa toiset.

Mainokset