Kuten jokainen tietää, Helsingin kesä on aggressiivisen heteroseksuaalinen. Stadin tsubut onnistuvat yhdistämään mitä pornoimman  keikuttelun mitä herttaisimpaan punastelevaan kauneuteen ja nykymuotihan, no niin.

En osaa oikein sanoa missä henkilökohtainen alaikärajani menee, mutta jo joitakin vuosia sitten olen lakannut kiinnostumasta romanttisessa tai seksuaalisessa mielessä neitokaisista, jotka minkä tahansa globaalin tai historiallisen standardin mukaan ovat aivan naimaikäisiä ja myytävissä hyvästä hinnasta jollekin kaltaiselleni irstaalle ukolle.

Periaatteessa yllä on jo sanottu kaikki ja otsikonkin pitäisi avautua, mutta olen saanut kuulla niin paljon valitusta väitetystä kryptisyydestäni, että selittänen. Nimittäin kuten toisaalla selitin kauniiden esineiden zenistä, tämä teksti kertoo pimujen tsiigailusta keinona kulkea kohti valaistumista.

On aivan mahdotonta piinaa kulkea kauniina kesäpäivänä kaupungilla jos oikeasti tahtoisi päästä sutaisemaan jokaista vetävää keikkupyllyä. Vasta kun luopuu haluamasta, voi pimujen pimuuden todellisen arvon ymmärtää.

Kauneus kauneutena avautuu, seksikkyys seksikkyytenä saa arvonsa kun lakkaa sotkemasta ainaista minä-minäänsä mukaan. Pitää katsoa hymyä hymynä, pakaran kaarta pakaran kaarena, heilahtavaa tukkaa heilahtavana tukkana, sorjaa uumaa sellaisenaan.

Edit myöhemmin: tissit.

Mainokset