(Suuret ikäluokat, tuo irvokas anomalia, on meillä vaivoinamme, kuten kaikki tietävät. Silkallaa massallaan he vaativat kaikkia muita muistelemaan ja pitämään hohdokkaina vuosia 1965-1975, jolloin he keksivät seksin, kännäämisen ja politiikan, joita ei sitä ennen harjoitettu ja nykyisinkin on vähän niin ja näin ja lisäksi presidentti antoi ylioppilaille luvan vallata oman talonsa eikä sellaiseen nykynuorista presidenteistä enää olisi.

Se introsta.) Puhutaan vähäsen suomettumisesta ja ns. rähmälläänolosta.

Käsittääkseni tämä on se kohta, että mennään ulos sateeseen ja aletaan huutaa että ettekste hei kässää, täällä sataa vettä.

Mikäli minä tästä mitään ymmärrän aivan toopeimpia tolloja lukuunottamatta kaikki tiesivät jopa 70-luvulla missä mennään ja mikä kana pissii. Sitten oli tämä fraktio (joka edelleen vaatii kunniansa palauttamista mitä oudoimmissa yhteyksissä mitä oudoimmin äänenpainoin) joka ilmeisesti luuli silloin joskus vuonna Kostamus ainoina hiffanneensa, että Neuvostoliitossa ei ole sananvapautta eikä vapaita vaaleja eikä sieltä saa muuttaa pois vaikka tahtoisi ja että Berliinin muuri ei oikeasti ole fasismin vastainen suojavalli.

Niille naurettiin jo silloin eikä mitään syytä lopettaa röhötystä ole näkyvissä. Urkin suurin ulkopoliittinen innovaatio oli ajatus siitä, että Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden ja sen toistelu oli rähmälläänolon totaalinen antiteesi, mutta noinkohan noista käävistä on koskaan tätä ymmärtämään edes selitettynä.

Mainokset