Muuan Arvid Fredborg oli sota-aikainen Svenska Dagbladetin kirjeenvaihtaja Berliinissä. Kotiin palattuaan, sodan vielä ollessa käynnissä, hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan Bakom Stålvallen, jonka suomennos Teräsvallin takana löytyy hyllystäni.

Kirjaa sinänsä voin suositella kaikille, jotka koskaan ovat olleet mitään mieltä Natsi-Saksasta, koska sitä lukiessa menee nurin myytti jos toinenkin, ennen kaikkea ainainen satu nassehallinnon laskelmoidusta tehokkuudesta.

Piti kuitenkin puhumani kauniin Wienin huumorintajuisista ja kohteliaista kansalaisista.

Kuten jälkikäteen olisi jokaisen etukäteen pitänyt tietää, heti Anschlussin jälkeen Berliinin rosvokopla miehitti kaikki tärkeät postit omillaan ja putsasi entisen Itävallan melko tarkkaan yhtä tyhjäksi kuin muunkin miehitetyn Euroopan, mikä tietysti on temppu jolla ei kavereita hankita.

Viehättävin Arvid-sedän dokumentoimista vastarinnan muodoista on, että wieniläiset kohteliaasti mutta systemaattisesti neuvoivat poliiseille, sotilaille ja virkamiehille sijainnit, raitiovaunulinjat ja ajoreitit täydellisesti päin seiniä. Wien ei silloinkaan ollut aivan pieni kylä ja siihen ne päivän virkatoimet sitten menivätkin, kun tarkoitus oli päästä Otaniemeen mutta löydät itsesi Kontulasta.

Vasta valtakunnan puolelta tulleen jeparin tunnisti siitä, että raukka vielä kyseli tietä, kun vanhemmat konnat suosiosta tyytyivät yrittämään kartan kanssa naama happamena.

Mainokset