marraskuu 2010


Törmäsin nettikirjoitukseen, jossa spräidäiltiin sillä miten hyvä äiti kirjoittaja on. Hänen mukaansa jokainen lastaan rakastava äiti näkee kyllä milloin vauvalla on pissahätä ja sen takia vauva ei tarvitse vaippoja ollenkaan vaan ihan pienenkin voi opettaa potalle, jos lasta vain rakastaa.

Kuten aina, en voi olla näkemättä tässä jotain suurempaa kuvioita, tällä kertaa jotain fundamentaalia miesten ja naisten eroista.

Aivan samalla tavalla kuin yksikään nainen ei mitenkään olisi voinut keksiä Glory Holen konseptia vaan mikään niin tolkuttomalla tavalla rietas asia voi tulla mieleen vain miehille, tuon keksimiseen tarvitaan nainen, tuon verisesti ja vakaumuksellisesti kilpailullisen sukupuolen edustaja.

Mainokset

Jukka Kemppinen ja Umberto Eco.

Tässä taloyhtiöissä asuvan kansan maassa on vaikea uskoa, että kukaan tosissaan väittäisi j0kaisen itse tietävän parhaiten, mihin rahansa käyttää.

Tai ehkä ne tyypit vain eivät käy yhtiökokouksissa.

Nyt, kun vahvistamattomien tietojen mukaan ensi viikolla Helsinkiin on luvassa pakkasta 24 astetta, kerron teille parhaan tietämäni jutun pohjoisen ja etelän erosta.

Menemme Moskovaan, Komsomolskajan asemakompleksiin. Komsomolskaja koostuu kolmesta rautatieasemasta, monen linjan metroasemasolmusta  ja laskemattomasta määrästä kävelytunnelikilometrejä.

Yöjuna Suomesta saapuu Leningradin asemalle (kyllä, se on edelleen sen niminen), joka on hirvittävän pohjoinen paikka. Valo on kirkas, kaiku on kirkas, hajumaisema hillitty, selkeä ja kuulas. Leningradin asemalla kulkee liinatukkaisten isän ja äidin ja kahden liinatukkaisen lapsen perheitä, joissa isä kantaa pakaaseja ja äiti taluttaa lapsia. Kukaan ei huuda, kukaan ei juokse, jokainen näyttää tietävän mitä on tekemässä  ja minne menossa.

Koska olemme seuraavaksi jatkamassa Uralille, hankkiudumme Kazanin asemalle. Sinne mennään tunneliverkoston kautta ja vaikka olen tehnyt siirtymän monesti, en vielä kertaakaan ole onnistunut tekemään sitä samaa reittiä kahdesti. Siirtymä tuntuu siirtymältä; joissain tunneleissa haisee kusi, jotkin ovat kioskeja täynnä, osa on tyhjiä. Koukkaamme alimaailman kautta ollaksemme varmoja siitä, että nyt on siirrytty jostain jonnekin.

Nousemme Kazanin asemalle ja etelään. Arkkitehtuuri on tummaa ja kiemuraista, valo on hämärämpi. Kaiku on suttuinen, hajumaisema kaoottinen. Nyssykkäkasan päällä istuu sitä vahtimaan jätetty mummo ja reippaat pikimustakiharaiset lapset juoksevat ympärillä. Kultahampaiset miehet seisoskelevat ryhmissä  ja pohjoiseen silmään koko paikka näyttää täydeltä avohärdelliltä.

Siirtymän nopeuden ja suoraviivaisuuden vuoksi ymmärtää myös,miksi eteläiset pitävät meitä olmeina. Menkää itse katsomaan jos tahdotte ymmärtää.

Pohjoinen on oikeasti pohjoinen ja etelä on etelä. Niin paljon kuin vihaankin isänmaani ilmastoa, sydämeni on pohjoinen sydän ja rehellisenä miehenä joudun myöntämään rakastavani sitä jokapäiväistä kuolemanvaaraa, jonka pohjoisen talvi meille tarjoilee.

Pahoittelen, että jatkan kirkollisten jauhamista. Aihe on kuitenkin ajankohtainen ja tällä tavalla pikku pää-pääkköseni nyt vain toimii.

Tajusin nimittäin, että kirkolla on ollut paljon annettavaa liike-elämälle ja yhä enenevässä määrin myös julkisen sektorin organisaatioille. Erikoisosaamista, jota voi olla vain arvo-organisaatiolla.

Evlutti on näyttänyt mallia siinä, mikä on organisaation sisäisen todellisuuden ja ulkoisen toiminnan sekä kirjattujen arvojen välinen suhde.

Helsinkiläisille pitäisi verotuksessa kompensoida kalliimmat asumiskulut.

Epäilen tajusiko kukaan, joten avaan vähän.

Toteutettuna temppu johtaisi ainoastaan asuntojen kallistumiseen entisestään eikä tuolla tavalla muutenkaan voi toimia.

Spitaalisten pikkujouluissa kerrotaan muusikkovitsejä.

Seuraava sivu »