joulukuu 2010


Kuvanveiston lisäksi mullistan myös johdon konsultoinnin.

Otetaan Kandinskyn maalaus ja käytetään sitä organisaatiokaaviona. Ei muuta kuin funktioita pudottelemaan sisään ja siitä saatte matriisia, ja siitä ja siitä.

Otetaan tavallinen maatiaiskana ja 3D-skanneri. Säikäytetään kana, niin rumasti kuin se onkin tehty. Skannataan parin sekunnin ajan.

Tulostetaan skannaus suttuineen 3D-akryyliin ja annetaan veistokselle nimeksi ”Kauhistus”.

Perussuomalaisten gallupmenestys valaa meihin tulevaisuudenuskoa ja toivoa, kertoo hyvää demokratiasta ja kansan valmiudesta radikaaleihin toimiin kovan paikan edessä.

Antakaa kun selitän.

Vakiintuneemmat toimijat eivät uskalla tehdä millekään mitään, koska uskovat itse luomaansa kangastukseen kansasta, joka välittää vain minä-minästään eikä julkisista asioista ollenkaan. Siksi ei uskalleta sanoa mitään edes puolijärkevää julkisen talouden tilasta, kaikenkattavasta korruptiosta, maahanmuuton ongelmista, elinkeinorakenteen muutoksista, you name it.

Kansa puolestaan on talvisodan hengessä valmis tekemään uhrauksia ja äänestämään jopa perussuomalaisia, jotta edes jotain muutosta saataisiin aikaan. Mitä Timo Soiniin tulee, hän nyt vain sattuu olemaan siinä kuin mikäkin Everest.

Maailmassa oli sellainen noin viiden vuoden pätkä, jolloin kaikki itseään arvostavat gurut luukuttivat ajatusta, että kauppakeskuksen ohi kulkeville ihmisille pushataan tekstiviestillä erikoistarjouksia. Yleensä näiden gurujen esityksissä oli (paitsi kaikkein ilmeisintä ongelmaa eli että joka kerta kokeillessa ihmiset suuttuivat kuin rantapirut tekstiviestispämmistä) sellainen vika, että he sääntöönsä ehdottivat kauppiaiden jakavan jotain ilmaiseksi pois ja tätä varten olisi pitänyt investoida teknologiaan ikään kuin ihmisiä olisi jotenkin vaikea saada ottamaan vastaan tavaraa tai palvelua vastikkeetta.

Oletan, että tätä samaa nerokasta konseptia luukutetaan parhaillaan myös lättykoneille. Nyt vain tekstiviestin on korvannut augmented reality joka sanoo bling ja vilkkuu ja sikäli käy vielä enemmän hermoille.

Olen aina välillä ihmetellyt, myös ääneen, mistä tässä blogissa on kyse. Nyt olen sen tajunnut.

Tämä blogi on esseistiikkaa, joskin laiskana heppuna jätän esseistäni tarpeettomuudet pois ja luotan siihen, että osaatte itse täyttää aukkopaikat.

Esimerkiksi tässä kohtaa esseetä kuuluu esitellä joku vähemmän tunnettu ajattelija, mieluiten ranskalainen, ja kertoa hänestä pari anekdoottia, sekä ilmoittaa minkä aasinsillan kautta johduin pohtimaan hänen mielenkiintoista näkemystään kaupungin ja maaseudun eroista.

Kun edelliseen on käytetty muutama sivu, siirrytään esittelemään kotimaista kuppafilmiä lukuisine lonkeroineen ja kummastelemaan sitä, kuinka negatiivisena kaupunkilaisuus on Suomessa perinteisesti esitetty, vaikka ainoa tarkoitus on sanoa, että en tunnista kotikaupunkiani landepaukkujen puheista ollenkaan.

Nyt olen kuitenkin tänään ymmärtänyt, että Helsinki todellakin on paikka, jossa tönitään ja sanotaan rumasti, ihan oikeasti on, vaikka ei sinulle ja minulle. Kysymys on siitä, että tyypit, jotka eivät koskaan aikaisemmin ole nähneet livenä enempää kuin kolme ihmistä kerralla, jäävät kädettämään ja spedeilemään paikkoihin kuten liukuportaiden pää, kaupan kassan pakkauspää ja bussin käytävä.

Siitä ihan 0ikeasti tulee sanomista ja parempi olisi lantavarpaiden jäädä kotiinsa kuuntelemaan Kirkaa, ja oikea esseisti olisi käyttänyt tämän sanomiseen 14 sivua, kun taas minä tavallisesti olisin selvinnyt kahdella – kolmella rivillä.

Sellaista se on. Hui hai.

Otetaan hetkeksi vakavasti ajatus juutalaisista jumalan valittuna kansana ja mietitään eteenpäin.

Jotain noin kummallista ja tolkutonta sitä sekä odottaisi että ei odottaisi kaikkivaltiaalta ja ylipäätään kaikki hyvät jumaltodistukset, kuten katolinen kirkko ja kirahvi,  todistavat voimakkaasti sekä puolesta että vastaan.

Monivuotinen tapani on ollut näillä main kirjoittaa jotain kuluneesta vuodesta.

Jännä nähdä tuleeko tyylikäs voltti kierteellä vai lennetäänkö pitkin pöpelikköjä.

Seuraava sivu »