maaliskuu 2011


Ihminen on luonnostaan keräilijä-metsästäjä ja sellaiselle tuottava työ on vain välttämätön paha, jota tehdään niin vähän kuin voidaan. Lopun aikaa rupatellaan tulilla, tehdään huorin, juopotellaan, töherrellään luolan seiniä ja valitaan uutta ylipappia.

Kun omasta mielestäsi olet murskaavalla argumentaatiollasi ja syvällisellä aiheen tuntemuksellasi saanut opponentin nöyrtymään ylivaltasi edessä, on oikeasti käynyt niin, että kukaan ei vain jaksa jatkaa kanssasi, koska räyhäät ja olet epäkohtelias.

Työelämän aateekoistumisen kenties positiivisin asia on ctrl-f.

Jokainen, joka joutuu puljaamaan pidemmän dokumentin kanssa työssään edes joskus, ymmärtää. Puolen tunnin työ olisi ennen vienyt kolme päivää.

Tahtoisin nähdä rinnakkain kaksi käppyrää.

Toinen kuvaa tuotannonohjausjärjestelmien penetraatiota suomalaisiin organisaatioihin, toinen sanan ”puuhapiste” yleistymistä verkkokeskusteluissa.

Tämäkin Neuvostoliiton inkarnaatio on ihmeellinen ja hieno asia. Hyvin hoidetuissa organisaatioissa sovitaan sulassa sovussa esimiehen kanssa mitä rapsoihin täytetään että herrat pysyvät tyytyväisinä kun käyrät sojottavat iloisesti oikeaan suuntaan eikä punainen piipitys sotke neuvotteluhuoneen feng shuita, mutta tietysti aina joku mulkku ottaa ne älyttömyydet tosissaankin.

Vahvempaa nikotiinipurkkaa ja iso pullo kevytcolaa.

Koska jokainen pääkaupunkiseudun yksityisautoilija miettii jo tässä vaiheessa vuotta mille pyörätienpätkälle jättää pikku gummitassujumalansa lojumaan minäkin fillarikauden päivänä, haluan nyt ehdottaa erästä uudistusta pysäköinninvalvontaan.

Kevyen liikenteen väylien pysäköinninvalvonnasta tulee tehdä jokamiehenoikeus. Lojumaan jätetystä autosta tulee voida lähettää valokuva aika- ja paikkaleimoineen johonkin sopivaan instanssiin, joka rätkäisee sakot kuskille. Valpas kansalainen saakoon vaivanpalkkaa satasen verran ja sakon summasta loput 900 euroa käytettäköön kaupungin kuluihin.