heinäkuu 2011


Kun juo paljon viinaa
osaa vaikka kiinaa
Aamulla olon korjaa
kun puhuu hetken norjaa

On olemassa muuan huijari, nimen olen unohtanut, joka on fabrikoinut itselleen täydellisen menneisyyden Auschwitz-selviytyjänä. Mies ei missään tapauksessa ole juutalainen eikä missään tapauksessa käynyt sodan aikana lähelläkään keskitysleiriä, ja koko juttu on niin täyttä satua kuin satu voi vain olla.

Tämä ei ole estänyt häntä saamasta luentokeikkoja,  fanilaumaa,kultatynnyriä ja kolmipyörää,  koska hän osaa kertoa ihmisille sitä, mitä ihmiset tahtovat kuulla, ja varsinkin aidoista leirivangeista kovin iso osa joutuu käsittelemään kokemustaan uudestaan, uudestaan ja uudestaan, ja huijari osaa luoda uhriuteen jylhää sankaruutta.

Osana legendaansa hän on säveltänyt riipaisevan hetken, jolloin hänet pikkupoikana erotettiin isästään ja isä jäi sille tielleen. Muuan oikea leireiltä selviytynyt vanha mies törmäsi tähän satuun ja sai päähänsä, että kyseinen huijari on hänen pikku poikansa, koska tarina riipaisevasta pakotetusta erosta piikkilankojen eri puolille oli niin sama.

Fiktionsa pakottavaa logiikkaa noudatten huijari otti vanhan miehen isäkseen ja molemmat lähtivät rabbin luokse vahvistamaan sukulaisuutensa. Rabbi kuunteli, mitä kuunneltavaa oli, ja ilmoitti vanhalle miehelle että tässä on sinun poikasi, hän on varmasti sinulle hyvä poika.

Juutalaisten jumalalla on tiettyä huumorintajua, vaikka kieroakin. Tämä tarina taitaa olla ainoa koskaan kuulemani hyvä shoah-aiheinen vitsi.

Miehet tykätkööt kanniskella painavia esineitä paikasta toiseen ja naiset olla negatiivista mieltä toisistaan.

Kuten tunnettua on, maailman kaikista pakolaisongelmista jostain syystä Karjalan evakkojen kohtaloa on laajalti käsitelty huumorin keinoin.

Pidin tätä pitkään omituisena, jopa jossain määrin uniikkina, kunnes taas pitkästä aikaa luin albumin Asterix ja Päälliköiden ottelu. Ei millään tahdo istua ranskakuvaani, että sillä tavalla mäyhätään saksalaismiehityksen kanssa, mutta uskottava se on kun itse lukee.

On syytä meidän kaikkien nyt pohdiskella tarkkaan

pidetäänkö euro vaiko palataanko markkaan

Kas kreikkalainen tietenkin

on piikkiin vetänyt limiitin

me maksamme maksamme maksamme maksamme

minkä vain ikinä jaksamme!

(Jyrki Katainen: Niin juuri me teemme!)

 

Viskiänsä naukkailee nyt irkku lämpimikseen

ei se piittaa pätkääkään jos maksut jäävät sikseen

Saksalainen maksaa saa ja suomalainen kustantaa

Me soitamme pilliä soitamme viulua

diddli diddli diddlidaa!

 

On Portugal niin köyhä maa ja ovelaa sen kanssa

ei hetkeäkään meinanneet ne maksaa velkojansa

Tänne isot setelit

tai muuten nousee metelit

Ei tee meillä hiukkaakaa piukkaakaan tiukkaakaan

lystimme tyhmillä maksattaa