tammikuu 2012


Roina-roina-Heikki diilas vauhtia
meno oli mahtava ja riitti massia
Sitten tuli poliisi ja Roina-Heikin vei
Roina-roina-Heikistä
enää kuultu ei

Opas: Siihen aikaan täällä oli kahdenlaisia kyliä. Oli tavallisia ja erikoiskyliä.
Minä: Ahaa, mikä oli tavallisen ja erikoiskylän ero?
Opas: Erikoiskylästä ei saanut muuttaa pois.

Miksi kysyinkään.

1) Ei pidä aloittaa maailmansotaa

2 ) Ei pidä tehdä kansanmurhia

3) Ei pidä palkata salaista poliisia täyteen pahinta mahdollista paskasakkia ja antaa niille rajattomia valtuuksia.

Viisastuitteko?

En ymmärrä muodista paljoakaan, mutta työn kuvausta katselen aina mielelläni. Mallintyö toki on työnä oudommasta päästä, mutta oikeaa työtä kuitenkin, ja siksi sen kuvausta on mielenkiintoista seurata.

Erilaiset mallikoulukilpailuohjelmat ovat vahvistaneet ennakkokäsitystäni siitä, että alalla toimivista miehistä homoja on reilusti väestöosuutta isompi määrä. Tajusin eilen tämän todistavan epäreiluksi syytöksen siitä, että heteromiehet en masse suhtautuisivat naisiin esineellistäen.

Nimittäin juuri siksi ei heteromiehestä muotialalle ole kuin harvoin, että me nimenomaan emme osaa suhtautua hotteihin tsubuihin esineinä. Siinä hommassa on pakko, tai muuten jää koltut esittelemättä.